tiistai 19. toukokuuta 2009

Taidetta, konsertteja ja kulttuuria.

Nyt kun toukokuu alkaa olla olemaan jo loppupuolella, niin ajattelinpa vähän kesäsuunnitelmiani kertailla. Koulut alkaa loppua (niillä, joilla sitä on ylipäänsä ollut) ja itselläni on ollut pari edellisviikkoa ja vielä tämäkin viikko kiireitä eri tanssikoulujen kevätnäytösten kanssa. Se on varma keväänmerkki. :)

Siitä tulikin mieleeni, että voisin postata jonkun kuvakokoelman eri esiintymisasuja ja -meikkejä tänne. Siis kaikennäköistähän tässä on tullut vuosien varrella päälle vetästyä ennen lavalle menoa ja meikkikin on ollut välillä mitä mielikuvituksellisin. Tekoripset kunniaan. :) Eli varmaan olisi ihan näkemisen arvoista.

Tosiaan viime viikolla oli Iittalassa tanssikoulun kevätnäytös, jossa itsekin esiinnyin ja aikaisemmin oli jo Parolassa oppilaidetteni näytös. Eilen oli täällä Hämeenlinnassa Tanssi- ja Liikuntakeskuksen kevätnäytös, jossa olin siis itse tanssimassa ja huomenna olisi oppilaideni näytös Toijalassa. Viikonloppuna olisi lauantaina tiedossa yksi hääkeikka ja sunnuntaina suuntaamme tanssirryhmäni kanssa kai Kylämukkulaan kulttuurkeskukseen tanssimaan.

Mutta asiaan! Eli kesällä on tiedossa sitten kulttuuria, taidetta ja konsertteja. Menen siis elokuussa tsekkaamaan tietenkin Madonnan ja reilu viikko sitten hankin lipun myös Britneyn keikalle. Olisin halunnut katsomaan myös Lady GaGaa, mutta toistaiseksi se on kyllä hylätty ihan budjettiin vedoten. Kun Madonna ja Britneykin maksavat yli 200e yhteensä. Mutta kummallakin on varmasti upea show. On vaan ihan kamalaa kun niin moni hyvä artisti tulee nyt Suomeen! En olis pari vuotta sitten ikinä uskonut jonkun Madonnan Suomeen tuloon...

Näiden lisäksi olen vielä syksyllä menossa katsomaan Cirque Du Soleil Saltimbanco esitystä! (Voitte tutustua tähän upeaan "sirkusporukkaan" heidän kotisivuillaan http://www.cirquedusoleil.com/) Näen siis Cirque du Soleilin jo tositamiseen! Aivan mahtavaa. Äiti onneksi osti lipun synttärilahjaksi, joten en mene kai ihan velä vararikkoon. Ja odotain aivan mieletöntä showta, koska edellinenkin oli niin tajunnan räjäyttävä. Olin siis syyskuussa vuonna 2007 katsomassa Delirium showta ja se oli aivna mieletön.

Mutta siis, kesällä on upeita keikkoja tiedossa, joita odotan jo todella innolla. Britneyn keikalle sain mieelstäni oikein hyvin paikan, että jos vaikka saisi kuvia sieltä... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!