keskiviikko 14. lokakuuta 2009

LOMALLA.

No niin. Tässä on joo ollut pahasti hiljaiseloa, mutta koitanpa nyt korjata asian kun olen päässyt kivasti tähän syysloman (eiku eiks se ollutkin hiihtoloma?!) makuun.

Nyt siis kun vihdoin olin suurella työllä ja vaivalla saanut kannettua kaikki alla olevassa kuvassa näkyvät laukut ja niiden sisältämät tavarat Kälviällle (ja vähän muutakin), niin ei kun kaikki melkein takaisin kotiin loman ajaksi. Ai miksi? No siksi tietenkin, että tarvin niitä loman aikana ja kun loma on ohi, niin me lähdemme Norjaan viikoksi, joten tarvin sinnekin sitten kaikki tanssikamani. Huoh. Ja sen jälkeen saa taas raahata kaiken Kälviälle...



Ansaittu loma tämä kyllä on. Viimeiset kolme viikkoa on koulussa ollut aikamoista rääkkiä ja töitä on tehty hullun lailla (mutta on ollut aivan mielettömän kivaa!), sillä viime torstaina oli meidän tanssilinjalaisten ensimmäinen esiintyminen. Esiinnyttiin koulun auditoriassa klo11 ja meidän show kesti noin puoli tuntia. Ja sitä ennen käytiin aamulla Kokkolassa esittämässä yksi 15min pitkä biisi, jossain sairaanhoitajien teemapäivillä tai jossain. Vähän niin kuin lämmittelyksi. Se oli aika hyvää shokkihoitoa, kun tila oli aika haastava.

Siihen varsinaiseen esitykseen koululla mahtui kolme biisiä, joista yksi oli mun koreografiani. *ylpeä* Routa. Joillekin ehkä tuttu nimen perusteella. Sen lisäksi me oppilaat työstettiin yhden opettajamme materiaalista Alku -niminen tanssi ja koko homma huipentui siihen n.15min pitkään kokonaisuuteen, jonka nimi oli Etydit.

Tuli vähän kiire saada kaikki kasaan torstaiksi, kun pari päivää ennen esitystä oli käytännössä kaksi biisiä kokonaan opettelematta (Alku aj Routa)... Mutta selvittiin sitten kuitenkin tilanteesta mainiosti, kun ottaa huomioon, että kaikki katastrofin ainekset oli aika hyvin kasassa.

Itse esitys menikin sitten todella mainiosti, jos nyt jotain yleisön palautteesta voi päätellä. Aivan mahtava fiilis jäi ja teki mieli heti esiintymään uudestaan. Enpä ole pitkään aikaan saanut noin paljon kehuja minkään esityksen jälkeen.

Ja loppuun vielä päivän asua, joka oli päällä.. hmm.. No, tässä loman ekoina päivinä. Ihan mun lemppari tuo Ginan paita. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!