sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Lunta tulvillaan...

Joulu se oli ja meni ja tulihan sitä luntakin! Olen erittäin innoissani, että saatiin se valkea joulu sittenkin. Itseltäni ainakin meinasi usko loppua kesken, tuntui ettei sitä lunta ikinä tule. Olishan sitä lunta voinut vähän aiemminkin tulla, ettei kaikkea tarvis tälleen kerralla sataa ja sit tuolla pihalla saa kahlata lumikinoksissa, jotka on polviin asti...

Ehtihän sinne Kälviällekin vähän lunta satamaan ennen kuin sieltä lähdin joululoman viettoon. Ja nytpä saatte sitten nauttia kuvasarjasta, joka esittelee lumsita kouluympäristöäni.







Yllä on siis koulurakennuksia, toisen kuvan sininen rakennus on muuten asuntolani. Viimeisen kuvan punaisesta rakennuksesta taas löytyy ruokala ja auditorio.

Kävin tietenkin taas kuvaamassa myös siltaa ja pikku jokea, joka kulkee koulualueen läpi. Näitä talvisia kuvia onkin sitten kiva vertailla niihin kesäisiin.















Aika kaunista, eikö? On kiva seurata, mite tuo meidän joki on melkein päivittäin erilainen, välillä vähän enemmän jäässä, välillä vähemmän. Eikä se taida talvella koskaan kokonaan jäätyäkään, on siinä sillan alla sen verran kova virtaus.

Niin, tosiaan, se joulu. sekin alkaa olla nyt takana päin. Mulla tosin on vielä yksi vapaapäivä ennen kuin pitäisi taas töihin mennä. Oli semmoinen kevyt 7 päivän työputki tuossa ennen joulua ja se loppui siis aattoon. Että ehkä tämä neljän päivän vapaa on ihan ansaittu. Laitan myöhemmin tulemaan sitten jotain jouluisia kuvia ja saamiani lahjoja, jos ne nyt ketään kiinnostaa, mutta se nyt taitaa vaan kuulua asiaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!