tiistai 18. tammikuuta 2011

Pientä kynsipäivitystä

Huh kun on pitänyt kiirettä, enkä ole saanut tätä päivitystä aikaan millään. No, nyt tulee taas muutamia kynsikuvia. Ei kovin kummoisia, kun oon kovasti lasiksitunut ja kassatyössä ei jaksanut kauhean erikoisia viritelmiä tehdä, kun ne piti aina korjata joka työpäivän jälkeen. Ja muutama kynnenmenetyskin siellä kassalla kävi... Nyt oon onneksi palannut kouluun ja kynsienkasvatus jatkukoon.

Tästä ekasta kuvasta saa hyvin käsityksen mun nysäkynsistä. Ihan eri mittaisia kaikki, voi kamala! :P



Pitkästä aikaa kaivoin tän ihana melkein neonkeltaisen kynsilakkani ja tein keltaisen ranskalaisen.



Keltainen ransklainen muuntui sitten tuommoiseksi likuvärjäykseksi, joka oli aika haastava tehdä ilman kunnon sientä. Meikkisienellä sitten mentiin ja päälle laitoin hopeaa hiletta peittämään epätasaisuutta. :D



Sitten vaihdoin vähän neutraalimpaan, nimittäin vaaleanpunaiseen.



Pitkästä aikaa käytin ihan valkoista ja näihin oli tarkoitus taiteilla jotain violettia, mutta en ikinä saanut aikaan. Suht hyvin kesti kolhuja, kun vedin tarpeeks paksun kerroksen, mutta kyllä toi valkoinen väri likaantuu aika mukavasti.

Viimetteeks mulla on ollut pinkki ranskalainen, vähän silleen vinosti maalattuna. Melko samanlaisen esittelin jo aikaisemmassa postauksessani.

Oon myös tehnyt listaa, mitä kaikkia kynsilakkoja mä haluan hankkia:
- vaalea(pastelli)violetti (semmoinen kuin yhdellä tytöllä kaupassa)
- ehkä myös vaalea minttu?
- erivärisiä kimallelakkoja, mielellään jotain violettia/valkoista ja ehkä tummansininen ois aika cool. Seppälästähän näitä löytyy ihan mielin määrin. Kuolasin niitä ainakin Tampereella.
- joku kultainen lakka ois tosi kiva (vaikka hileillä), musta tuntuu että oon kaikki aikaisemmat hävittänyt kun ne on olleet ihan vanhoja ja kuivia.

Lisäksi haluaisin ihan yleisesti ottaen jotain mattapintaista (ehkä sen mattapäällyslakan) tai yleensäkin jotain muutakin kuin noita metallihohtoisia, joita multa löytyy ennestään aika paljon.

Ja pitäis vihdoin saada tehtyä tilaus, et sais uusia konadin laattoja jne, mutta ei hirveesti hotsita kun paketit toimitetaan mulla tonne hevonkuuseen (lue: citymarkettiin), enkä mulla oo sinne mitään asiaa. Sinne ei pääse bussilla ja autoa kun ei ole. Kesksutassa kun ois posti ja käyn keskustassa kumminkin koulussa viis kertaa viikossa... Kiva lähteä tarpomaan sitten kävellen tonne lumimoskaan kohti cittaria. Ja pyörälläkin on se ongelma (jos ois siis pyöräilykeli), ettei ikinä tiedä miten saa paketin kulkeen. Onneks noi kynsijutut ois ees suht pieniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!