sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

030-182-sabotage

Tässä olisi kunnon kuvatulva viime viikonlopulta. Ihana ja valloittava Chisu @ Musiikkikeskus, Kuopio.



Olin itse katsomassa konserttia ensimmäiseltä parvelta, josta oli mielestäni oikein hyvä näköala lavalle.

Kuvaaminen ja videotallentaminenhan oli keikalla kiellettyä, ainakin salaman kanssa, koska se kuulemma häiritsee artistia ja muita katsojia. No, mä nappasin kännykällä pari kuvaa alkukeikasta ja rohkaistuin sitten loppukeikasta kaivamaan ihan kamerankin esille. Napsin sitten kuvia ilman salamaa ja yllättävän hyvää jälkeä sain aikaan, koska yleensä kaikki salamattomat kuvat tärähtää tosi helposti mun kameralla. Ja täytyy nyt kyllä sanoa, että oli mun viereisessäkin penkissä kännykkäkamera aika ahkerassa käytössä. :)



Ja arvatkaapa vaan, kuolasinko Chisun kenkiä heti ne nähtyäni? Voi vitsi, mitkä korot! Ja neiti innoisti vielä tanssahtelemaan noissa koroissa. Kiitettävä suoritus. :)











Chisulle oli rakennettu hienot valot keikalle. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että bändin rumpali oli kotoisin Kuopiosta. Hän sai tietenkin isot aplodit. :)















Lopun kiitokset ja bändin esittely menossa. Keikka kesti kokonaisuudessaan about 1,5h ja sisälsi yhden vaatteiden vaihdon. Chisu ehti siis laulaa laajasti tuotantoaan, enkä mitään biisiä jäänyt kaipaamaan, kun konsertti lopetettiin hienoon Sama nainen biisiin. Tuli kuultua niin Baden-baden kuin Mun koti ei oo täällä.







Loppuun vielä mun keikkavaatteista kuvaa.



Takki H&M
Kaulahuivi H&M
Paita Only
Musta toppi H&M
Puolihame H&M
Laukku Citymarketista
Housut H&M
Kengät Tango

Musakeskuksella oli myynnissä myös Chisun fanituotteita. Menin ihan uteliaisuuttani niitä katsomaan, vaikka en ajatellut mitään ostavani. Siellä oli itse asiassa vaikka mitä kivoja juttuja ja olisin voinut hyvin ostaa vaikkapa jääkaappimagneetin tai pinssin, jota koristivat Chisun hyvät lyriikat.

Mä tiesin että enkelit
On kieroja kuin rinkelit


Sitten mä näin myynnissä hauskoja hehkulamppuja, joita oli kaulakoruina ja avaimenperinä myynnissä. Tottakai, onhan Chisun uusimman levyn nimi Kun valaistun. Mun oli lopulta pakko ostaa semmoinen avaimenperä, koska se oli halvempi. Kotona sitten askartelin siitä itse kaulakorun ja säästin näin vähän rahaa. :)





Ja arvatkaapa mitä?! Tän lampun saa päälle, jolloin se hehkuu eri väreissä! Aika huippua!



3 kommenttia:

  1. Ihana nähdä keikkakuvia, kun itsekin olin Chisun keikalla Espoossa muutama viikko sitten. Aivan valtavan hyvä oli!

    Harmittaa vain, että itse uskoin vain tuota kuvauskieoltoa eikä tullut mieleeni kysyä saisiko ilman salamaa ottaa kuvia, mutta nythän näin sitten täältä. Ihanaa! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana Chisu<3 En ole keikalla käynyt mutta joku päivä vielä:)

    VastaaPoista
  3. Pumpulipupu: Mä olin ihan varma, ettei noista kuvista tuu mitään, kun salamalla tuppaa tärähtään kaikki kuvat tolla kameralla. Siksi mä otinkin eka pari kuvaa kännykällä. (Niitä en nyt ees täällä julkaissut.) Oli aika onni, että olin parvella, niin pystyin tukemaan kameran kaiteeseen ja sain otettua vakaammalla kädellä kuvia. :)

    Sissi: Toivottavasti pääset joskus sinäkin Chisun keikalle, koska oli kyllä upea show ja Chisu oli jotenkin tosi symppis. Niin ja nätti tietty. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!