perjantai 5. lokakuuta 2012

Sinisissä häissä

Postaustahtini on ollut viime aikoina hieman harvenemaan päin, mutta se johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen onnistunut buukkaamaan viikonloppunikin aika täyteeen tekemistä ja sen lisäksi pitkät koulupäivä yhdistettynä tanssinopetushommiin johtavat siihen, että olen monena päivän viikossa kunnolla kotona vasta yhdeksän aikaan illalla. Onneksi nyt on lastentanssiharjoittelu saatu loppuun ja ehkä vähän helpottaa? Jos saisin vielä itsearvioinnin siitä kirjoitettua. No, kohta on onneksi viikko lomaa ja kyllä tuntuu, että olen jo sen tarpeessa.

Ensi lauantaina suuntaan Helsinkiin katsomaan Merirosvoa eli balettia Le Corsaire kansallioopperaan. Ja seuraavana lauantaina on suuntana jälleen Helsinki ja ystävän tuparit, eli ei tässä turhaan tule kotona nyhvättyä viikonloppuisinkaan. :)

Viime sunnuntain vietin hieman erikoisemmissa "häissä", nimittäin Kuopiossa oli menossa ANTI nykytaidefestivaali ja pääsimme koulun kautta siihen osallistumaan. Viimeisen päivän huipentumana olivat Siniset Häät. Kyse oli siis risteilystä Kallavedellä, jossa kaksi taiteilijaa menevät naimisiin Kallaveden kanssa kunnioittaakseen puhdasta vettä, luontoa, ekologisia arvoja jne. He ovat menneet aiemmin naimisiin mm. kuun ja auringon kanssa ja ovat tehneet näistä häätapahtumista itselleen tavan kiinnottää huomiota tärkeisiin ympäristöasioihin.

Kaikkien häävieraiden toivottiin pukeutuvan siniseen ja meidän luokalta pyydettiin häihin "henkilökuntaa" ja esiintyjiä. Itse toimin hääkulkueessa "saippuakuplatyttönä" ja risteilyn ajan sain olla vieraan roolissa.



Sininen ei ole mitenkään kovin yleinen väri vaatekaapissani, joten turvaudui koulun pukuvarastoon, josta löytyi hieno sininen mekko, jonka kankaasta tuli ihan vesi mieleen. Ja tulipa käyttöä Seppälän alesta löydetyille sinisille tekoripsillekin!



Siniset timantit saimme kaikki astuessamme laivaan. Timantti sopi mielestäni sen verran hyvin asuun, että kaikki asukuvat on otettu juhlan jälkeen, vaikken silloin enää ollutkaan ehkä ihan hehkeimmilläni, sillä tuuli oli aika rankasti tuivertanut sekä satamassa että risteilyn aikana. Mutta parasta oli, että selvittiin ilman sadetta ja meidän hääkulkueen oli huomattavasti kivempi kulkea pitkin kaupunkia, kun ei tarvinnut piilotella sateenvarjon alla.



Häissä oli kaikenlaista ohjelmaa: runonlausuntaa, kansantanssia ja intoutuipa meidän DJ:kin esittämään pienen tanssin. Tarjolla oli sinistä kuplivaa juomaa ja hääkakkua tietenkin. Hääpari hyppäsi seremonian päätteeksi laivasta veteen. Mukaan olisi saanut liittyä, mutta kylmä vesi ei kyllä ainakaan minua houkutellut erityisemmin hyppäämään.



Alla vielä kuvaa koko asusta.



Tietenkin mun piti tehdä kynnet teemaan sopiviksi ja tämmöiset kynnet sain aikaan. Siniselle pohjalle laitoin glitterlakkaa ja irtoglittereitä.



Lopputulos oli sopivan näyttävä ja pari häävierasta ihaili kynsiäni. :)



Koetan ehtiä postaamaan jotain vielä huomenna tai ajastan viikonlopulle postausta, ettei täällä blogissa olisi iihan niin hiljaista kun olen reissussa. Ja tietenkin ensi viikolla voin kirjotiella fiiliksiä balettireissustani. Niin ja huomenna käyn katsomassa yhtä tanssiesitystä myös, joten on aika tanssintäyteinen viikonloppu tulossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!