sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kallavedellä risteilemässä

Kesään kuuluu ehdottomasti risteily Kallavedellä, ainakin täällä Kuopiossa asuvana. :) Risteilyyn tarjoutui minulle mahdollisuus parisen viikkoa sitten kun kesätyöpaikkani järkkäsi tämmöisen risteilyn henkilökunnalle. Se osui aika sopivasti vikalle työviikolleni ja toimi hauskasti samalla läksiäisinäni.



neule H&M
paita H&M
farkut Seppälä
takki Bershka
huivi Glitter 
kengät ulkomailta
laukku tuliainen äidiltä



 Mietin pitkään, millaisilla vaatteilla laivalle kannattaisi lähteä. Illalla kun tulee nopeasti kylmä ja laivalla yleensä tuulee. Niinpä otin ohuen neuleen päälle ja varmuudeksi vielä takinkin mukaan. Jalkaan mukavat kengät (joista on tullut mun ehdottomat lempparikengät nyt kesällä) ja kaulahuivi kaulaan.



Onneksi oli hyvä sää, ei satanut ja suht lämmintäkin oli, vaikka elokuu oli jo lopuillaan... Laivan kannelta oli aika mahtavat maisemat. Siellä me katseltiin auringonlaskua. Ja yllä olevassa kuvassa näkyy myös Puijon näkötorni.

Mä en ollut tänä kesänä vielä käynyt risteilemässä, joten hyvä kun se tuli hoidettua näin työporukalla. Edellisenä kesänä taisin käydä äidin kanssa risteilemässä joskus heinäkuussa ja silloin kierreltiin Saaristokaupungin hienoa "luksustaloja" katsomassa.



Kannella oli tuulista, joka tarjosi omat haasteensa kuvausolosuhteisiin... Mutta auringonlasku taustalla oli aika kiva kuvailla. :)



Meille tarjoiltiin laivalla ruokaa ja vähän juomaakin. Tarjolla oli erilaisia salaatteja, leipiä, lihapullia ja kalaa. Oli niin paljon kaikkea, ettei meinannut lautaselle mahtua.



Jälkkäriksi oli marjapiirakanpalat ja kahvia & teetä. Itse tyydyin piirakkapalaan ja siideriin, kun en kahvia muutenkaan juo.



Risteily kesti parisen tuntia ja sieltä päästyämme siirryttiin melkein koko porukka vielä satamassa sijaitsevaan Albatrossiin. Siellä tulikin tanssittua useampi tunti ja siinä vaiheessa kyllä harmittelin, etten ollut pukeutunut hieman kevyemmin. Hikihän siinä hommassa tuli! :D





Satamassa oli paljon ihmisiä ja paljon meininkiä, koska saman viikonloppuna oli Sataman Yö ja sen vuoksi satamaan oli pystytetty mm tivoli, joka oli lauantaina auki aina yhteen yöllä.



Lisäksi lauantaina ohjelmaan kuului ilotulitus, jonka kävimme katsomassa pihalla. Sitten siirryimme taas sisätiloihin tanssimaan.





Napsin puhelimella joitakin kuvia ilotulituksesta ja tässä nyt muutamia otoksia, jotka mielestäni onnistuivat ihan hyvin. Kuten kuvista näkyy, niin paikalla oli paljon ihmisiä katsomassa ilotulitusta. Ilotulituksen jälkeen huvipuistolaitteisiin ja Albatrossiin oli älyttömän pitkät jonot! Onneksi me oltiin jo Albatrossissa sisällä, niin ei tarvinnut jonotella. :) Ja huvipuistolaitteisiin ei lopulta tullut lähdettyä, kun niihin olisi saanut jonottaa koko loppu illan.



Kesätöiden loputtua lomailin vielä viikon ja reissasin ympäri Suomea, kuten olen jo aiemmin postaillutkin. Ja viime maanantaina alkoi sitten koulu ja tanssinopetushommat. Älyttömän kiireinen eka viikko on ollut ja kroppa on ollut aika kovilla, kun ei ole tottunut näin paljoa liikkumaan, mutta pikkuhiljaa siihen taas totuttelen. Onneksi koulussa on taas kiva olla ja kaikki ohjaamani ryhmät tuntuvat kivoilta, joten tästä on hyvä jatkaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!