tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!


Tahdon toivottaa kaikille blogin lukijoille oikein ihanaa, rauhallista ja mukavaa joulun aikaa! Itsekin pääsen nyt kolmen päivän ajaksi lomailemaan ja rauhoittumaan sukulaisten seuraan. Joulua edeltänyt työputki kyllä tuntuu ja näkyy tässä väsyneessä joulun viettäjässä varmasti. Vielä olisi pari päivää joulun kausiapulaisen hommia jäljellä sitten pyhien jälkeen.

Nautitaan nyt edes kuvan muodossa lumisesta maisemaista, kun se lumi meni ja suli pois sopivasti jouluksi... Harmi. Kyllä valkea joulu on se mitä kaipaisin.


Maanantai meni minulla siis vielä töiden merkeissä ja töistä päästyäni auto starttasi kohti "etelää" ja joulunviettoa. Monethan matkaavat lappiin tai muuten tuonne pohjoisempaan aina joulua viettämään, mutta mä toimin hieman hullunkurisesti ja lähden "väärään suuntaan":) Perillä oltiin puoliltaöin ja siinä kun vähän oltiin kuulumisia vaihdettu, niin nukkumaan pitikin jo suunnata, että aattona jaksaa touhuilla ja syödä. Tänä jouluan meillä on vähän uusia suunnitelmia jouluksi, ei aina vain niitä samoja perinteisiä juttuja. Eli kivaa vaihtelua.


Pääasia on kuitenkin ottaa rennosti, levätä ja kerätä voimia vuoden viimeisiin rutistuksiin. Ainakin nuo mun pojat on hyviä ottamaan rennosti ja meikäläinen koettaa ottaa niistä vähän mallia. Jouluhan on parasta silloin, kun sitä saa viettää läheisten kanssa kaikessa rauhassa ja yhteisestä kiireettömästä ajasta nauttien. Blogiin on pari postausta ajastettuna, joten jos ehditte blogin puolella pistäytyä tässä pyhien alla, niin pitäisi olla jotain luettavaakin.


Jouluterveiset vielä Veetiltä ja Bobolta kaikille lukijoille! Pojat ne odottaa jo kovasti mitä se pukki oikein tuo!

5 kommenttia:

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!