perjantai 3. tammikuuta 2014

Kynsipöytä ja viime vuoden kynsiä

Tässä postauksessa on iso kasa julkaisematta jääneitä kynsiä viime vuoden puolelta. Kuten sanoin, tässsä alkuvuodesta tullaan vielä palailemaan tuonne vuoden 2013 tunnelmiin, koska minulla on nyt ihan hävyttömän paljon vielä kynsikuvia ja kaikkea muutakin julkaisematta viime vuoden puolelta.

Yksi asia, jota en ole vielä ehtinyt esitellä on minun "kynsipöytäni", joka korvasi vanhan matalan arkun vakituisena kynsien lakkauspaikkana. Mä siis huomasin vaan, että tapana on lakkailla kynsiä olkkarissa kun samalla katsoo esim telkkaria ja siellä ei ollut mitään järkevää tasoa vaan kyhnötin aina kaksinkerroin semmoisen matalan arkun päällä. No, pistettiin kämppää vähän uuteen järjestykseen ja siirrettiin makkarin korkeampi lipasto olkkariin ja samalla tyhjensin tuosta muutaman laatikon kynsitarvikkeillenikin! Nyt on ees vähän ergonomisempi lakkausasento. :)


En tietenkään tajunnut ottaa kuvaa siististä pöydästä, vaan ehdin jo levitellä kaikki välineeni ja tikkuni ympäri pöytää ja pakko myöntää että valitettavan usein pyötä näyttää kyllä suurin piirtein tältä kun tuo tikutus homma on vielä kesken... Mutta koetan nuo raivata piiloon edes kun vieraita tulee. :D


Sitten niitä lakkauksia. Lakkauksia on jäänyt syystä tai toisesta julkaisematta useampia. Tämä eka oli aika mitään sanomaton ja hyvin pikainen ratkaisu, joka ei kovin pitkään kynsillä viihtynyt, mutta päätimpä nyt kuitenkin nämäkin kynnet täällä vilauttaa.


Käytössä pari Essencen hiekkalakkaa ja kokeilin yhdistää niitä normilakkaan (OPIn Pink Before You Leap). Alla näkyy lopputulos. Ranskiskärjet hiekkalakalla ja nimettömissä koko kynnellä hiekkalakka. Tuo Essencen nude hiekka on kllä todella ohutta, joten aika paljon saa laittaa jos ei halua että rajat kuultaa läpi.


Tämä toinen lakkaus on mielesstäni itseasiassa todella kiva, joten en keksi syytä miksei tätä ole nähty ennen blogissa. Ehkä en halunnut esitellä kahta vesiputouslakkausta lyhyen ajan sisällä?


Tälläkin kertaa valitsin kaikki värit hyvin läheltä toisiaan, jolloin lopputulos ei ole järin erottuva, mutta kynnet eivät kuitenkaan ole ihan yksiväriset. Tykkään aina valita jonkun glitterlakan myös vesiputoukseen mukaan, jotta saan vähän kimmellystä. Näissä kynsissä on itse asiassa aika samat lakat kuin juuri esittelemissäni Tallinnan kynsissäni, nimittäin pohjalla on mielestäni Essien Head Mistress ja raitoja on tehty mm. China Glazen Pink-ie Promisella ja Essien Leading Ladylla.


Seuraavat kynent syntyivät aivan hetken mielijohteesta, koska olin swatchaamassa lakkoja ja tuli sellainen olo, että Zoyan upea Charla on pakko saada kynsille. Annoin avomiehen valkata Zoyalle kaverin juuri swatchaamistani lakoista ja tämmöinen kombo tuli.


Aika rohkea yhdistelmä, mutta toisaalta olen kyllä useasta yhdistellyt pinkkiä ja turkoosia. Golden Rosen lakka on matta (kuten nimestä voi päätellä), mutta pistin tähän päälle tavallisen läpinäkyvän lakan, jotta tarrat pysyisivät. Myös tarrat ovat miehen valitsemat. Kyllä pitää nostaa hattua kun hän jaksoi noin paljon kiinnostua mun harrastuksesta ja valita sekä lakan että koristeet.


Sain nuo tarrat aikoinaan Kuopion kynsimiitistä. Olivat nättejä ja pysyivät lopulta tosi hyvin päällyslakan kanssa, mutta olivat todella hankalia saada irti pohjapaerista ja onnistuin pari kyllä repäisemään aika palasiksi. Aluksi kun kuvittelin että ihan sormilla saan ne nyppäsityä irti.


Vielä mahdutan yhdet kynnet tähän postaukseen. Testasin meinaan sitä ainokaista Chanelin lakkaani kaviaarihelmien kera ja tältä se näytti. Chanelin lakka on nykyisin jo uudella omistajalla, koska menin ja vaihdoin sen OPIn DS lakkaan, jolle koin olevan enemmän käyttöä. Minulta kun löytyi jo aika samaa sävyä oleva lakka tämän Chanelin kanssa eri merkiltä.


Mikrohelmiä on kertynyt aikamoinen kasa kaikkia eri värejä, niin pitää yrittää niitä muistaa välillä käyttää. Tykkään hirmu paljon kaviaarikynsistä, mutta ovathan ne ihan super epäkäytännölliset. Siksipä kuorrutin vian yhden kynnen helmillä. Mä tykkään ehkä enemmän vielä semmoisista sekävärisistä kaviaarikynsistä, mutta taas yksiväriset helmet sulautuu paremmin pohjaväriin jos valkkaa sen tarkasti ja pienet helmistä kaljut kohdat eivät erotu silloin niin helposti.


Kiinnitin kaviaarihelmet läpinäkyvällä lakalla niin, että otin ensin ruutupaperin sormen alle ja kaadoin sitten sen päällä märän lakan päälle helmiä. Lopuksi vielä töpöttelin kynttä hieman helmiin, jos oli jäänyt tyhjiä kohtia. Painelin varovasti helmiä tiukemmin kiinni kynteen ja valmista tuli.


Kaviaarihelmet kestävät tosiaan vain vähän aikaa kynsillä ja itsekin vaihdoin hieman koristelua jo päivän päästä. Uusia lakkauksia ei ollut aikaa tehdä, mutta jäljellä olevat helmet rapsuttelin pois. Pakko oli kokeilla tämän Chanelin lakan kanssa tuollaisia siirtokuvia, joissa oli Chanelin logoja. Oon miettinyt, että tuleekohan näitä ikinä käytettyä ja nyt oli pakko tarttau tilaisuuteen. :D


Tosin kohtasin yllättäviä vaikeuksia noiden siirtokuvien kanssa. Nimittäin se suojakalve ei meinannut millään irrota! Siirtokuvat olivat ihan jämähtäneet jo suojakalvoon ennen kuin olin sitä siis kastellut. Osa siirtokuvista repeytyikin ja vain nämä kuusi siirtokuvaa olivat jotenkin käyttökelpoisia. En keksi muuta selitystä kuin sen, että arkki on joskus aiemmin kastunut tietämättäni/huomaamattani.


Tämmöinen kynsipläjäys. Seuraavaksi pitäisi koota vielä viime vuoden esittelemättömiä ostoksia.

2 kommenttia:

  1. Nyt on näkynyt behind the scenes postauksia, täytyisiköhän itsekkin tehdä... :) tykkäsin kyllä noista sun ekoista kynsistä, kivat. :)

    VastaaPoista
  2. Miracle: Mä ainakin tykkään paljon nähdä ja lukea ihmisten kynsilakkojen säilytyksestä ja laukkauspaikoista, joten siitä vaan! :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!