lauantai 31. tammikuuta 2015

Meidän koirat ne vaan nukkuu...

Kuten on jo perinteeksi muodostunut, kokoan aina joulukuussa meille ja muutamalle lähisukulaiselle seuraavan vuoden kalenterin, jonka kuvituksessa seikkailevat tietenkin meidän ihanat höpönassut, Veeti ja Bobo. Nyt kalenteria kootessani huomioni kiinnittyi siihen, että mulla on melkeinpä pelkästään kuvia meidän hauvoista nukkumassa. :D No okei, kyllähän ne ovat parhaiten paikallaan nukkuessaan ja innoissaan riehuvista koirista on vaikea ikuistaa kameralle mitään muuta kuin "vaiuhtiviivoja", mutta silti vähän huvitti, kun kalenteri tuntui täyttyvän pelkistä nukkuvien koirien kuvista. :D



Mutta hei, onhan nukkuva koira vaan ihan älyttömän söpö näky, vai mitä?! Voitko muka väittää muuta kun näitä kuvia katselet?


Pojat saivat viime vuoden puolella uudet sängyt/tyynyt/koirapedit ja ne ovat olleet kyllä todella ahkerassa käytössä sen jälkeen. Tämä on kyllä hyvä asia, niin sohvallekin mahtuu joskus muitakin kuin koiria. Jä välillä on ihan pakko tunkea kaksin samalle tyynylle, vaikka niitä tyynyjä ostettiin kaksi, jottei tulisi ahdasta.



Eipä mulla mitään sen kumoisempaa asiaa tällä kertaa ollut, ihan vaan spämmään kuvia mun rakkaista karvapalloista. :D Voisin tietty esitellä niitä tekemiäni kalentereita joskus, jos semmoinen kiinnostaa. Harrastatteko muuten muut kalenterien tekoa itse? Omani olen tilannut aina Ifolorilta, kun sinne tulee yleensä aina sopivasti jokun alekoodi ennen joulua. Ja tästä on tullut nyt jo niin tapa, että sukulaisetkin odottavat kalenterin saavansa, niin täytyy sitä ensi joulunakin.


P.S. Multa on toivottu tanssiin/kouluun liittyvää postausta ja semmoista on tulossa, kun vaan saan tekstiä kasaan! Ajattelin, että nyt on hyvä ajankohta, kun näin keväällä on taas haku tuonne Savonian tanssinopettajapuolelle. Jos sieltä ruudun takaa löytyy vaikka porukkaa, joka olisi innokas hakemaan. :)

4 kommenttia:

  1. Kannatetaan tanssiin liittyvää postausta! Ja tiedätkö, mä ajattelin hakea taas. Siis Savoniaan :D Vaikka Oulussa olis kyllä ehkä mulle koulu, kun on ehkä enemmän tota paritanssipuolta tullut harrastettua :P

    VastaaPoista
  2. Sufffe: No eikä! :D Ei vaan, siis hae ihmeessä, meiltä löytyy kyllä sulle yöpaikka kokeiden ajaks! :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!