perjantai 30. tammikuuta 2015

Uuden vuoden juttuja

En tiedä mihin tämä aika oikein häviää, kun taas on melkein viikko vierähtänyt edellisestä postauksesta!  Luonnoksissa lojuu kymmenittäin keskeneräisiä postauksia, mutta en vaan saa niitä julkaisuun asti. Tuntuu siltä, että vuorokauteen tarvisi lisää tunteja. Viikolla olen niin kiinni töissä, että pitäisi aina viikonloppuna ajastella postauksia seuraavalle viikolle, mutta sitten viikonloppuisin haluaa tehdä muutakin kuin olla vain koneella. No, ehkä se tasapaino tähän arkeen pikkuhilja alkaa löytyä kun tätä perus "työakea" on kohta kuukauden päivät taas takana.


En ole kirjoitellut vuodenvaihteesta mitään blogiini, mutta siihen on lähinnä syynä, etten tehnyt mitään kovin erikoista silloin. Pääsin töistä kotiin vasta illalla ja olin oikeasti älyttömän väsynyt. Ilta sisälsikin lopulta vähän lautapelejä ja hyvää ruokaa. Kuviakaan en napsinut alla olevaa yhtä "asukuvaa" enempää, joten siksi ei kai ole aiemmin tullut mitään vuodenvaihteesta kirjoiteltua. Mutta halusin nämä  kynteni kuitenkin esitellä.


Vuodenvaihteen kynsien resepti oli lopulta hyvinkin yksinkertainen. OPIn Happy Anniversary ja This Gown Needs A Crown pääsivät pääosaan. Ensin töpöttelin Happy Anniversarya kynsilleni liukuvärjäyksen omaisesti ja kärkiin vielä lisäksi vähän This Gown Needs A Crownia, jotta lopputulos olisi hieman peittävämpi. Koska This Gown Need A Crown on niin upea (ja ilman päällyslakkaa upea satiininen matta), päätin lakata pari kynttä kokonaan kyseisellä lakalla. Liukuvärjäykset viimeistelin "raketein" eli Models Ownin Mirrorball kokoelman Boogie Nights lakalla. Töpöttelin noita epäsäännöllisiä glittereitä vähän eri kohtiin joka kynnelle ja kyllä ne minusta ainakin näyttivät tarpeeksi paljon taivaalla räjähteleviltä raketeilta. Myöhemmin töpöttelin vielä hieman toistakin glitteriä sekaan, joka oli China Glazen Pizzazz.


Nämäkin kynnet olivat niin kivat, että viihdyin näillä useampia päiviä. Millaisia kynsiä te teitte vuoden vaihteeksi?

2 kommenttia:

  1. Täytyi tulla heti lueskelemaan blogiasi kun liityit tuonne meidän savolaisten bloggaajien ryhmään :) Kivalta vaikuttaa sinun blogisi ensivaikutelmalta ja täytyy selailla lisää!! Oii mitkä kynnet<3

    VastaaPoista
  2. Ompa kiva, että löysit heti tiesi tänne! Munkin pitäis käydä läpi teidän kaikkien blogit, niin pääsen paremmin kärryille, ketä kaikkia siellä ryhmässä onkaan. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!