lauantai 20. kesäkuuta 2015

Keeping It Simple

Mainitsin edellisessä postauksessa, etten oikein viihdy yksivärisissä lakkauksissa. Yksivärinen lakkaus vain tuntuu nykyään omilla kynsillä keskeneräiseltä. Joskus semmoisiakin tulee tietysti tehtyä, mutta useimmiten en niitä edes kuvaa blogiini. Yleisimmin tulee oltua yksivärisellä lakkauksella yön yli, jos lakkaan kynsiäni myöhään illalla ja jätän koristelut vasta seuraavalle päivälle.

Models Own - Bluebelle

Vaikka monesti sanotaan, että less is more, niin en voi kyllä allekirjoittaa tätä kynsien kohdalla. Tai voihan se joillekin näin ollakin, mutta omalta osaltani en vain oikein osaa tätä toteuttaa, vaan ehdottomasti more is more. Tai ainakin se tuntuu enemmän omalta. Kyllä muilla ihmisillä voi olla kauniit ja kivan näköiset kynnet, vaikka ne olisi lakattu vain yksiävrisellä lakalla, mutta omat kädet eivät tunnu omilta, jos niissä ei ole jotain ekstraa. Siksipä yleensä hätätapauksissa menen ja kuorrutan yksivärisen lakkauksen jollakin glitterillä. Se toimii aina. Glitteriä ei ole ikinä liikaa ja se pelastaa ankeankin lakkauksen.

OPI - Coca-Cola Red

Tällä postauksella ei ole mitään suuren suurta funkiota, mutta ajattelin ilmoitella täällä bloginkin puolella, että kuun vaihde voi olla hiljaista. Tämä siksi, että olen muuttohommissa ja en pysty täysin arvioimaan, kuinka aikaa riittää koneen ääressä istuskeluun. Lisäksi pieni arvoitus on se, miten minulla on netti käytettävissäni muuton aikana. Ja tottakai kynsien lakkailuunkin tai ainakin monimutkaisempaan koristeluun tulee hieman taukoa, kun lakat ja koristelutarvikkeet ovat jo suurelta osin jo pakattuna. Jotakin lakkaa pitää kynsillä pitää suojana muuton aikana, jotta edes pari kynttä olisi jäljellä muutonkin jälkeen, mutta varmaan aika yksivärisellä linjalla mennään, eli täysin sieltä omalta mukavuusalueelta ulkona. :) Muutamat julkaisemattomat kynnet minulla on kyllä varastossa ja muutakin julkaisematonta materiaalia blogiin, jota voin julkaista sillä aikaa kun uutta materiaali ei tule kuvattua. Ja tottakai toivon, että pian on hommat taas sillä mallilla, että voin uutta materiaali tehdä ja kuvailla.

OPI - The Impossible

Mukavaa juhannusviikonlopun jatkoa kaikille! Itselläni se tosiaan meni täällä muuttolaatikoiden keskellä ja tavaraa pakatessa. Tosin onneksi kelikin oli niin surkea, ettei kyllä kaivannut mihinkään mökkeilemään tms. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!