maanantai 10. elokuuta 2015

Pois muuttaneet

Eipä ollut toiminut minun ajastukseni. No, tässä tulisi kuitenkin postaus, jonka oli tarkoitus jo viime viikolla pulpsahtaa blogin puolelle.


Satuin huomaamaan, että olen sattuimoisin toteuttanut yhden lakkauksen lakoilla, jotka kummatkin myin viime kuussa eteenpäin. Kumpikin lakka on kiva, mutta koska niitä ei ole tullut paljoakaan käytettyä, päätin pistää ne etsimään uutta kotia ja semmoinen löytyikin facebookin lakkahuutiksen kautta.


Kyseiset lakat ovat Orlyn Synchro ja OPIn Oy-Another Polish Joke. Kumpikin ovat aika ohuita lakkoja ja vaativatkin useamman kerroksen peittävään lopputulokseen. Ja kumpikin näyttää kyllä kynsillä kivalta, mutta jotenkin nämä eivät vain tunnu ehkä ihan minulle omimmalta. Siksipä päädyin myymään lakat pois.


Olen aina tykännyt enemmän hopeasta kuin kullasta ja siksi ehkä kultaisia lakkoja haluan aika-ajoin karsia. Synchro taas on niin kummallinen lakka, että olen sen tähän asti pitänyt vähän väkisin kokoelmissani semmoisena outolintuna. Lakka on tavallaan aika rumankin värinen, semmoinen hiemna mutainen, mutta samalla niin kovin kiinnostavan värinen, koska sen väri/sävy vaihtelee tarkastelukulmasta riippuen. Kuviin en saanut yrityksistä huolimatta tallentumaan läheskään lakan monipuolisuutta. Ehkä pullokuvissa lakan monet eri sävyt ja vivahteet tulevat parhaiten esiin. Kynsillä lakka on mielestäni voimakkaammin siniseen taittava, kun taas pullossa on helpommin havaittavissa myös kultaa, ruskeaa ja oranssia.


Minun oli tarkoitus seuraavana päivänä koristella lakkausta vielä leimoilla/niiteillä/siirtokuvilla/jollain muulla, mutta tämä jäi lopulta totetutamatta. Lakat lähtivät sen verran nopeasti kulumaan kärjistä, että katsoin parhaaksi taiteilla kokonaan uudet kynnet sen sijaan, että olisin näitä alkanut korjailla.

Synchro taitaa olla lakka, joka jakaa aika vahvasti mielipiteet? Mitä mieltä olet, onko tämä kummajainen nätti vai ruma?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!