keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lilaa ja harmaata

Kesän loppupuolella tulee kaivettua vähän syksyisempiä värejä lakkalaatikosta. Nämä kynnet on toteutettu joskus elokuussa. Mutta on näissä kynsissä jotakin hyvin kesäänkin sopivaa, nimittäin upea F.U.N Lacquerin Galaxy. Vielä oli sen verran aurinkoa tarjolla, että lakka kivasti kimaltelee kuvissakin. Vaikka luonnossa kimmellys on tietenkin vielä upeampaa.


En tiedä, onnistuivatko koristelut näissä kynsissä välttämättä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta enpä niitä erityisemmin etukäteen suunnitellut. Aloin vain vedellä viivoja kynsille ja sitten totesin, että viivat kaipaavat jotain kaverikseen. No, sitten tuli pilkkujen vuoro, tosin minulla ei sattunut olemaan dotting toolia käytettävissäni, eli pilkut on tehty siveltimillä ja ehkä sen läheltä huomaakin.


Käyttämäni lakat näkyvät yllä. Koristelut tein Essien Butler Pleasella ja Essencen violetilla koristelulakalla. F.U.N Lacquerin alle laitoin Zoyan Hudsonia, koska Galaxy ei itsessään ole kovin peittävä. Hudson on sopivan huomaamaton valinta, eikä kynsikuvista mielestäni välttämättä arvaisi, että Galaxyn alla on toinen lakka. Harmaa lakka on upea Llarowen Michael Jackson tribuuttilakka Moonwalker. Itse kynsikuvissa ei oikein näy, miten upea lakka onkaan kyseessä, joten otin vielä kuvan itse pullosta. Lakassa on pientä holoshimmeriä ja isompia väriä vaihtavia glittereitä.


Mielettömän upeita lakkoja tuli käytettyä, mutta lopputuloksessa oli vähän toivomisen varaa. Jos nyt kuitenkin keskitytään vaikka ihastelemaan tuota kaunista Galaxya ja muistetaan ensi kerralla suunnitella vähän etukäteen koristeluja, eikä lähdetä vain sohimaan lakkaa sinne ja tänne.


Joko te olette ihastuneet F.U.N Lacquerin upeisiin lakkoihin?

2 kommenttia:

  1. Nena: Voi kiitos! Itse sitä katsoo omia luomuksiaan niin kriittisesti, että en ihan tyytyväinen ole näin kuvissa noihin hetken mielijohteessa syntyneisiin koristeluihin, mutta kyllä näitä omilla kynsillä jaksoi hyvin katsella. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!