torstai 12. marraskuuta 2015

Foliota kynsillä

Siitä on jo aikaa kun nämä kynnet tein, mutta josain syystä en ole saanut postausta luonnoksistani julkaisuun tätä ennen. Tässä olisi tarjolla nyt tämmöistä harvinaista herkkua, sillä kovin usein en ole innostunut folioiden kanssa räpeltämään. En kyllä tiedä miksi, koska foliot ovat loppupeleissä aika kiva tapa koristella kynnet!


Homma lähti liikkeellä näistä kahdesta lakasta: Essien Perennial Chic (saatu kauneusbloggaajien miitissa Essien maahantuojalta) ja Make Up Storen Jessica. Halusin jotakin neutraalia ja väritöntä välillä kynsilleni ja nämä lakat osuivat sopivasti silmään. Jessica on ihana nude hiekkalakka, joka kimaltelee hennosti hopeisena. Minusta hiekka-/tekstuurilakat ovat parhaimmillaan juuri silloin kun niissä on pientä kimallusta mukana.


Koristeluja miettiessäni päätin tarttua pitkästä aikaa foliorullaan. En todellakaan edes muista, koska viimeksi olisi folioita käyttänyt. Niitä tuli joskus hankittua, mutta jäiköhän niiden käyttä yhteen-kahteen kokeiluun? Folioliimani oli onneksi edelleen ihan käyttökelpoista ja tekniikka foliokoristeluun oli sen verran vielä hallussa, että sain koristelut onnistumaan. Tämä on kyllä ihan älyttömän helppoa! Sopii iis aloittelijoillekin. Sutii van folioliimaa vähän sinne ja tänne kynnelle, odottaa hetken liiman kuviumista ja töpöttelee foliolla kynttä. Valmis!


Folioiden päälle sudin vielä vähän OPIn Muppets World Tour lakkaa, joka oli kokenut saman kohtalon kuin aika monen muun omistajan lakka. Lakassa ei ole enää pinkkejä glittereitä, ne ovat päästäneet värinsä ja ovat nyt hopeita. Eihän niitä alkujaankaan paljon ollut, joten en tätä välttämättä olisi edes huomannut, jos tästä ei olisi jossain viaheessa tullut puhetta facebookissa kynsiharrastajaporukalla. Nätti lakka kuitenkin.


Tässä vielä kuva käyttämästäni folista, jossa oli kaunis tähtikuviointi. Tähtikuvio ei tietenkään päässyt ihan oikeuksiinsa näissä kynsissä, mutta tätä foliota pitäisi kokeilla vielä myös koko kynnelle, jolloin nuo tähdetkin näkyisivät paremmin lopputuloksessa.

Tykkäättekö foliokoristeluista kynsillä?

2 kommenttia:

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!