tiistai 3. marraskuuta 2015

Oranssia halloweenia

Hetki on vierähtänyt kun viimeksi olen blogiin kirjoitellut. Viime viikolla vietin syntymäpäivääni ja kävin oikein urakalla katsomassa tanssia niin Helsingissä kuin täällä Tampereellakin. Eli kiireinen viikko on ollut. Nyt kun on taas normaalia arkea luvassa, niin eiköhän tuo postaustahtikin normalisoidu. Tänään on tarkoitus ahkeroida teille paljon postauksia, mutta ihan ensimmäisenä ajattelin postata pois alta omat yhdet ja ainoat halloween kynnet.


Kun kerran ehdin toteuttaa vain yhdet kynnet tällä teemalla, niin minusta oli erittäin selkeää ja helppoa valita hommaan oransseja lakkoja. Ne sopivat halloweeniin kuin nenä päähän. Valitsin liukuvärjäykseen Color Clubin I Always Get My Man-Darinin ja Essien Meet Me At Sunsetin. Näiden kaveriksi kaivelin vielä pari oikein syksyistä glitterlakkaa: KBShimmerin Quantum Leafin ja Different Dimensionin Hearts On Firen.


Oranssista tuli tietenkin mieleen heti myös kurpitsat, joten lähdin etsimään leimauslaatoistani kurpitsoja. Bundle monsterin laatoissa oli itseasiassa useammassakun kurpitsoja ja muitakin halloweeniin sopivia "kauhukuvioita". Leimaaminen oli tällä kertaa kyllä jotenkin äärettömän hankalaa, tai en vain saanut millään kuvioita nousemaan kunnolla leimasimeen. Ties msitä kuun ja tähtien asennosta tällä kertaa kiikasti. Kokeilin homma useammalla eri leimasimellakin. Leimauksessa käytin Konadin mustaa, joka on ihan luottotuotteeni, joten siitä ei voinut olla kyse. Liekö homma kiikastanut sitten siitä, etten ole pitkään aikaan leimannut Bundle Monsterin laatoilla. Tosin nyt tuli mieleen, että olen tainnut lukea joskus, ettei kaikkien pikakuivattavien päälle tartu leimat kunnolla? Olisikohan tässä syy huonoon leimausonneeni? Mutta lopulta sain edes jotenkuten tyydyttävät kuviot kynsiin. Leimojen päälle töpöttelin vielä vähän (Different Dimensinonin) glitterlakkaa, vaikka en tiedä olisiko kannattanut mennä tässä hommassa toisin päin ja leimata vasta glitterin päälle?


Onnistuin harmikseni saamaan hieman kuplia joihinkin kynsiin, koska menin laiskuuttani tasoittamaan glitterit Konadin päällyslakalla, jota tietenkin levitin reilun kerroksen tajuamatta, että sehän varmasti kuplii. Laiskuudesta kärsii tällä kertaa kynnet, kun en jaksanut lähteä hakemaa pikakuivattavaa, vaan käytin esillä olevaa kirkasta lakkaa ja ajattelin sen ajavan saman asian. No, ensi kerralla muistan, etten käytä Konadin lakkaa glittereiden tasoittamiseen, vain leimauksien päälle.

Tänä vuonna tuli tosiaan lakattua vain yhdet kynnet halloweenin inspiroimana, mutta en ole aiempinakaan vuosina tainnut paria lakkausta enempää tehdä tällä teemalla? Tuliko muiden tehtyä halloweenina teemakynsiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!