maanantai 21. joulukuuta 2015

Vaateostoksilla

Viime aikoina olen päivittänyt hieman vaatekaappiani uuteen uskoon. Kokosin tähän postaukseen pientä ostokoostetta tältä syksyltä.


Kävin äidin kanssa Helsingissä lokakuussa ja poikkesimme pikaisesti Zarassa. Sieltä löytyikin vaikka mitä ihanaa ja tuntui, että olisin voinut ostaa melkein koko kaupan.. :D Jos asuisin Helsingissä, minulla olisi varmasti paljon enemmän Zaran vaatteita... Mukaani lähti lopulta mielestäni oikein uniikki musta jakku, jossa hihat ovat läpinäkyvää ohutta kangasta ja jakku muuten "nahkaa", joka sisäpuolelta on mokkaa. Tämä oli kivan erikoinen, mutta kuitenkin monikäyttöinen ja upean näköinen päällä. Samalla kerralla ostin myös läpinäkyvän kauluspidan, jossa on söpöjä norsuja. Olen kai aiemmin maininnut, että norsu on yksi lempieläimistäni ja nuorempana keräilin mm koristenorsuja. Siksipä tämä oli pakkohankinta.


Talvea ja viileitä ilmoja ajatellen hankin Glitteristä hauskat pitkät lapaset, joista saa helpsoti kynsikkäät. Koska nämä olivat -50%, ostin samaa sarjaa myös pannan. Gina Tricotista mukaan tarttui ihana lämmin huivi/viitta, joka nähtiinkin päälläni jo aiemmassa postauksessa.


Ennen I love me -messuja oli vaatekriisi, jonka ratkaisin ostamalla kaksi uutta paitaa. :D Näillä oltiinkin sitte messuilla ja oranssi paita on ollut sen jälkeenkin hyvin ahkerassa käytössä. Kummatkin ostettu Gina Tricotista ja oikeanpuoleinen taisi olla puoleen hintaan.


Äidän kanssa käytiin myös Tampereen keskustassa shoppailemassa nyt joulukuussa ja silloin päädyin ostamaan parit housut Halosen Oulet -myymälästä. Täällä pitää muistaa ehdottomasti vierailla jatkossakin, koska monet tuotteet olivat suorastaan naurettavan halpoja! Alennusprosentit liikkuivat 30-70% välillä. Mustat sammarit olivat sieltä kalliimmasta päästä, sillä maksoivat aehinnallakin päälle kolmekymppiä. Ihana kun kerrankin löytyi näin hyvin istuvat housut! Minulla ei taidakaan olla kuin yhdet sammarit tällä hetkellä näiden lisäksi. Violetit farkut olivat älyttömän hyvät istuvuudeltaan myös ja hintaa näillä oli naurettavat halpa: 7e. Värikin oli ihan kuin minua varten valittu. Kyllä olin näistä löydöistä todella onnellinen!


Viimeisimpänä aivan viimeisin hankintani, nimittäin super ihana mekko H&M:ltä. Tämä oli täysin heräteostos, satuin näkemään mekon mallinuken päällä ja se näytti vain niin kivalta, että oli pako katsoa, josko siitä olisi sovitettavaa kokoa. No, mekkoa oli jäljellä ehkä 4kpl ja meninkin kiireesti sitä sovittamaan, sillä omaa kokoani oli vain yksi kappale. Ja mekko oli juuri sopiva ja älyttömän hyvän näköinen päällä. Vielä kirsikkana kakun päällä oli hinta, se oli nimittäin alle 20e (eikä ollut edes alehinta)! Käsittämätöntä!

Eli viime aikoina on tullut shoppailua Zarassa, Gina Tricotilla, H&M:llä ja Halosella. Ja nyt on taas paljon kaikkea kivaa uutta päällepantavaa! :) Millaisia vaatehankintoja sinä ole tehnyt nyt syksyllä/talvella?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!